CEVNI -KURSSI JA TUTKINTO

Aika: 28.1.2023 klo 10:00 - 16:30
Paikka: Soukan Venekerhon paviljonki, Soukanlahdentie 15, Klobben

Kurssilla perehdytään Euroopan sisävesiliikenteen sääntöihin. Se on tarkoitettu veneilijöille, jotka aikovat hakea Liikenne- ja viestintävirastolta Traficomilta kansainvälistä huviveneen kuljettajan pätevyyskirjaa ICC, ja haluavat siihen merkinnän sisävesikelpoisuudesta I (Intèrieure). CEVNI on paljon laajempi ja yksityiskohtaisempi sääntökokoelma kuin meriteiden säännöt. CEVNI-säännöt on tunnettava, jos aikoo veneillä Keski-Euroopassa kanavilla tai joilla omalla tai vuokraveneellä.

Kurssi on Suomen Purjehdus ja Veneily ry:n koulutusohjelman mukainen. Meriteiden säännöt kannattaa kerrata ennen kurssia, ja katsoa erityisesti sääntöjä 1 b ja 9 b. Ota mukaan ajokortti tai muu henkilöllisyystodistus, lyijykynä ja pyyhekumi.

Kurssin alussa voi tehdä omalla kustannuksella lounastilauksen mm pizzaa, tai ottaa omat eväät mukaan. Tilattu lounas toimitetaan, kun pidämme puolen tunnin ruokatauon. Kahvit kuuluvat kurssin hintaan.

Kurssin hinta on 47 €. Kurssihinnan suorittanut voi hakea kurssikirjan ennakkoon tutustuttuvaksi. Tätä suositellaan. Kirjan voi hakea SVK:n toimistolta sen aukioloaikoina ma ja ti klo 15-18. Muuten kirjan saa kurssin alussa. Kirja saa olla apuna 45 minuuttia kestävässä tentissä.

Jos sinulla on oma kirja, on kurssin hinta 20 €.

Ilmoittautuminen TÄSTÄ. Saat vahvistuksen osallistumiselle ja laskun kurssista sähköpostilla. Maksa viimeistään 13.1.2023. Mainitse kerhosi nimi ja tarvitsetko kirjan. Kurssi järjestetään, mikäli ilmoittautuneita on vähintään 10.

Lisätietoja ari.aronniemi@kolumbus.fi